lauantai 28. huhtikuuta 2012

0: Tuomas Kyrö - Miniä


(2012)
  122s. 

Tämä on itsenäinen jatko-osa Mielensäpahoittajalle eli tän voi vaikka lukea ensin, mut silti suosittelisin ekaks aiempaa. Kirja oli hyvin hauska lähes koko kestonsa, vain viimeisillä sivuilla oli vakavuutta. Ei niin traaginen, kuin Mielensäpahoittaja, muttei myöskään minusta ihan yhtä hyvä.

Mielensäpahoittajan poika menee tämän luokse sysisuomeen käymään ja sieltä ilmoittaa vaimolleen, että Mielensäpahoittaja tulee heille Espooseen joksikin aikaa ja poika jää vielä hoitelemaan asioita maalle. Miniän pitää selvitä samalla appiukkonsa vierailusta, sekä töihinsä kuuluvista maakaupoista venäläisten kanssa.

Kuljettaja kantaa tavarat eteiseen.
-Mihinkä lantut?
-Kellariin, appiukko huutaa takapenkiltä.
-Hei vaan teille molemmille, minä sanon. -Kun ei meillä ole kellaria, appi-hyvä.
-Kyllä pitää olla. Mitenkäs minä yhtäkkiä hyvä olen?
-Jätä ne vaikka siihen eteiseen, niin minä pistän jääkaappiin.
Taksikuski mutisee jotain. Kysyn miten ajomatka sujui, millainen ajokeli.
-Hartsilan aapeeseellä nähtiin neekeri. Puhu Suomea.

8,5/10

maanantai 23. huhtikuuta 2012

0: Emily Mcguire - Taming the beast


(2004)
317s

Tein tämmösen huomion, että luen aikalailla kirjoja joissa käsitellään paljon seksiä. Mut niitten pitää kuitenkin olla tosi hyvin kirjoitettuja, eikä mitään Harlekiineja. Tämä oli erityisen hyvä kirja, siitä kertoo se, ett melkein kaiken valveillaoloajan mietin, ett pitäis lukee ja haluan lukee lisää ja lopun lähestyessä aloin jarrutella, koska tää oli niin upea kokemus, etten halunnu sen ikinä loppuvan. Eli siis tämä kirja oli valtavan hyvä. Nyt on sisällä tyhjyys, kun mikään ei tunnu kiinnostavan yhtä paljon.

Sarah on 14-vuotias koululainen, joka ajautuu todella kieroon suhteeseen 38-vuotiaan opettajansa herra Carrin kanssa. Suhde jatkuu jonkun aikaa, kunnes opettajan vaimolle selviää ja hän pakottaa heidät muuttamaan muualle. Sarah murtuu täysin ja aloittaa hillittömän sekoilun, sekstaa kaikkien halukkaiden kanssa, missä vaan, milloin vaan. Hänet heitetään pois kotoa. Tarina siirtyy siihen, että Saras on 22 ja opiskelun ohessa elättää itsensä ja jatkaa sekoilua. Kunnes eräänä päivänä hänen elämäänsä astuu uudestaan herra Carr. Heidän tuhoisa suhteensa alkaa uudestaan ja kaikkien elämä menee raiteiltaan, erityisesti Sarahin parhaan ystävän Jamien.

Then while reading the scene in Richard III where Richard seduces the newly widowed Anne, Sarah became so frenzied she fell off the sofa, overturning the ashtray and hitting her head, hard, on the floorboards. As she sat amongst the scattered ash, rubbing her forehead, she wondered wheter Jamie was right. Maybe her interest in sex was abnormal, her hunger excessive. Maybe falling off furniture while reading Shakespeare was perverse.

10/10

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle

(1977)
128 s.

Listan ulkopuolelta. Tämäkin on Pielaveden kirjaston poistoista, voi mikä aarre! Ostin tämän 6-vuotiaalle kummitytölleni, mut luin ensin itse vanhojen aikojen muistoksi. Isä on lukenut tätä mulle kun olin pieni, en oo ihan varma oonko itse lukenut koskaan tätä ennen. 

Nuori Reeta-tyttö on perheensä kanssa viettämässä kesälomaa rannikolla, kun mereltä huuhtoutuu hänen luokseen litimärkä nalle. Nalle on ajelehtinut yksinäisenä maailman merillä vuoden päivät, ja ystävystyy välittömästi Reetan ja hänen Laulavan Lintukoiransa kanssa. Kaikki kolme pitävät runoilusta ja laulujen keksimisestä, joten kirjassa on paljon riimittelyä.

Tiesin että tämä on hyvä, mutta en muistanut että näin hyvä! Hauska ja hellyyttävä kirja. Tämä on oikein hyvää lukemista aikuisellekin, jos vähän lapsenmieltä löytyy. Kirjoitustyyli on mainio.

- Hei siellä, sanoi Uppo-Nalle tähdille ja samalla se tunsi, miten yökaste laskeutui sen turkille. Uppo-Nalle tuli kosteammaksi ja tunsi olonsa huomattavasti paremmaksi. Se ei edes säikähtänyt kun joku mourusi läheisyydessä. 
- Kas, vanhan kalastajan kissa ja värittömänä, sanoi Reeta.
- Missä sen värit ovat? kysyi Uppo-Nalle. Reeta kertoi:

Kuutamossa kissoista pois värit katoaa.
Punainen ja keltainen on silloin harmajaa.
Pissalle kun kuutamossa kulkee kissapolo,
sillä on niin kummallisen ahdistunut olo.
Siksi kissa kuutamossa ryhtyy naukumaan,
kuullaksensa onko edes ääni ennallaan.

10/10


Gavriil Trojepolski: Bim Mustakorva

(Белый Бим Чёрное ухо, 1971)  

252 s.

 
Listan ulkopuolelta, löysin Pielaveden kirjaston poistomyynnistä. Luin tämän jo vähän aikaa sitten.

Vanhan miehen sydänystävä on hänen gordoninsetterinsä Bim, joka on värityksensä vuoksi saanut lempinimen Mustakorva. Ivan rakastaa koiraansa yli kaiken, ja koira häntä. Kun Ivanin on lähdettävä Moskovaan sydänleikkaukseen, hän pyytää naapurin rouvaa käymään Bimin luona ja pitämään tästä huolta. Bim on kuitenkin onneton ilman isäntäänsä ja karkaa, ainoana päämääränään löytää hänet. Matkallaan koira kohtaa erilaisia ihmisiä ja huomaa, etteivät kaikki ole yhtä lempeitä ja luotettavia kuin hänen Ivaninsa.

Kirja on hyvin koskettava kertomus koiran ehdottomasta rakkaudesta ja uskollisuudesta. Oon tosi herkkis, joten tämän lukeminen oli aikamoinen kokemus. Lieventävänä asianhaarana toimi se, että luin tämän Pielavedellä ja ympärillä oli koko ajan ihmisiä, joten nieleskelin liikutusta parhaani mukaan :D Jos olisin lukenut kotona, olisin melko varmasti kyynelehtinyt enemmän. 
Tästä on nyt vähän vaikeeta kertoa, kun en halua paljastaa mikä tässä oli niin raastavaa!

Kirjoitustyyli oli miellyttävä, aika paljon samanoloinen kuin Stalkerissa, ett onko tää nyt jotain 70-luvun neuvostotyyliä sitten?

Bim uskoi ihmisen hyvyyteen. Usko on suuri asia. Ja rakkaus. Jollei koiralla ole tuota uskoa - se ei ole enää mikään koira vaan vapaa susi tai (mikä vielä pahempaa) kulkurakki. Nämä kaksi mahdollisuutta ovat jokaisen koiran valittavissa, jos se lakkaa uskomasta isäntäänsä ja lähtee tämän luota tai jos se ajetaan pois. Mutta surku on sellaista koiraa joka menettää rakkaan ystävänsä, ihmisen, ryhtyen etsimään ja odottamaan häntä. Silloin se ei pysty olemaan sen enempää vapaa susi kuin tavallinen kulkukoirakaan vaan jää siksi samaksi koiraksi kuin ennenkin, syvästi uskolliseksi menetetylle ystävälleen mutta yksinäiseksi elämänsä loppuun asti.
En ryhdy, rakas lukijani, kertomaan niistä monista tositarinoista, jotka kuvailevat tuollaista vuosikautista ja koiran elämän loppuun kestävää uskollisuutta. Minä kerron vain yhdestä ainoasta, Bimistä jolla oli musta korva.


9.5/10