maanantai 14. toukokuuta 2012

0: Toim Mari Purola - Suomalainen piru: paholainen kansanperinteessä


(2011)
144s

Tämä kirja vaikutti älyttömän mielenkiintoiselle, mut osoittautukin olemaan vähän tylsä ja semmonen...totena kerrotaan tarinoita esim ett yksinäistä miestä vastaan tiellä tuli piru ja pisti miehen hirteen ja kun mies löydettiin roikkumasta koivusta, niin kaikki totes, että piru sen on sinne pannu. No, kai tämmöstä ennen oli maailmanmeno, piru vehkeili kaikkialla ennenku tuli väri-tvt ja kapitalismi. Ite tykkään hulluna Lauri Simonsuuren toimittamasta Myytillisiä tarinoita kirjasta vuodelta -47, joka on välillä aika pelottavakin, mut tää ei ollut. Sisältää siis kansan kertomia tarinoita miten piru on osallistunut heidän elämäänsä, välillä auttaen, välillä ei.

Kiuruvedellä oli nuori tyttö lähtenyt soitamaan kirkonmenojen aikana aivan yksin Poronselälle päin. Rannalla olijat olivat nähneet mustan miehen melovan venettä perätuhdolla istuen. Tyttö ei sitä nähnyt. Miehet huusivat rannalta tytölle "Käänny pois, piru on veneessäsi!" Tyttö huusi vastaan, ettei pidä pelotella, sillä hän ei nähnyt outoa melojaa. Saaren takana tyttö oli hypännyt järveen. Kirkkoveneellä kulkijat löysivät ruumiin rannan vedestä ja vene kellui myös rannikolla aivan oikein päin. Veneessä oli tytön hiussolki ja siinä lippuun kirjoitettuna "sisarelleni". Tyttö oli tehnyt itsemurhan, siksi musta mies veneessä.
Leppävirta 1961

6/10

0: Charlotte Roche - Kosteikkoja


(2009)
196s.

Youtubessa malli lukee otteita kirjasta ja ne oli minusta niin hervottomia, ett mulle tuli pakkomielle saada tää käsiini ja heti. Kirjastossa ei ollut, joten ostin omaksi. Aloin välittömästi ahmia kirjaa. Alkuun ajattelin että tämä on todella hupaisa, puolessa välissä olin jo melko kyllästynyt (oliko vika kirjassa vai suomennoksessa?) kun kertoja puhui superroiseista asioista, mutta käytti sanoja kuten kakka ja pylly. Minusta kakka on humoristinen ja elämänmyönteinen sana ja tykkään siitä itse, mut se ei sopinut tähän teksiin, kun koko ajan puhuttiin seksistä. Mietin monta kertaa tämän kesken jättämistä, mut koska kirja oli suht lyhyt ja olin jo niin pitkällä, niin taistelin loppuun. Tuli mieleen, kuin kirjailija ois saanut aikaan vain 30 sivua ja sit olisi kirjoitellut niiden väliin random diipadaapaa niin paljon, että saa kirjan verran täyteen.

Kirjassa 18-vuotias Helen on sairaalassa PYLLYleikkauksessa. Hän haluaa saattaa eronneet vanhempansa yhteen, joten viipyy sairaalassa pidempään, kun on tarvis. Samalla hän muistelee kaikkia räävittömiä kokemuksiaan, mm käynneistään huorissa jne. BOOOORING.

Painan hälytintä uudelleen. Kolmesti peräkkäin. Käytävältä kuuluvien äänten perusteella turhaan. Hälyttimen painaminen kolme kertaa saa ainoastaan aikaiseksi jatkuvan summerin äänen hoitajien huoneessa. He eivät halua antaa potilaiden käydä hermoilleen. Tälläisella menetelmällä viestintää potilaiden ja henkilökunnan välillä voisi kuitenkin parantaa. Yksi soitto: haluaisin lisää voita täysjyväleipäni päälle. Kaksi soittoa: tuokaa vedellä täytetty kukkamaljakko. Kolme soittoa: apua, pyllyni vuotaa solkenaan, eikä minulla ole enää tarpeeksi verta aivoissani voidakseni ajatella selkeästi, ja minulle tulee mieleen vain huonoja ideoita sairaalan toiminnan parantamiseksi.

5/10

torstai 3. toukokuuta 2012

Markus Kajo: Kettusen kootut

(1996)
428 s.

Listan ulkopuolelta. Mörri suositteli, löytyi kirpparilta. Sisältää pakinat Kajon kolmesta Kettus-kirjasta (Kettusen kirja 1989, Kettusen toinen tuleminen 1991, Kettusen kolmas 1995).

Kirja koostuu siis lyhyistä pakinoista - lyhyimmät muutaman rivin, pisimmät vähän yli sivun mittaisia. On siis helppo lukea, vaikkei olisi paljon kerralla aikaa. Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, enimmäkseen ihmetellään ihmisten toimintaa ja erilaisia ilmiöitä, sekä mietitään miten jotkut asiat voisivat olla hieman toisin.

Osa pakinoista oli hyvinkin hauskoja, osa tuntui vähän muka-nokkelilta. Kajon tyyli on kuitenkin miellyttävä, sellainen hyvin vanhahtava kuten pakinointiin sopii. Juurikin sanavalinnat ja kirjoitustyyli tuovat sitä hauskuutta näissä. Kaikenkaikkiaan leppoisa kirja.

Jos haluatte nähdä maailman säälittävimmän näköisen petoeläimen, menkää kirjastoon (niitä on ympäri maata) ja etsikää eläinkirjasta gaviaali, joka elää Intiassa. Se on niin kuin krokotiili, mutta sillä on kapea, surkea nokka, josta tulee mieleen vekseli, paperinaru ja muu apea. Silmäkulmat on gaviaalilla siihen nokkaan nähden liian isot, niin että gaviaali näyttää koko ajan siltä, että sillä on tuhottomasti maksamattomia laskuja ja muita huolia, mutta ei kavereita, eikä koskaan saa leikkiä se lyödä. - Ei liikaa pidä ihmisen miettiä gaviaalin naamaa, tai tulee siitä henkilön päähän liian melankoolinen olo.

7.5/10