0: Riikka Pulkkinen - Raja

(2006)

399s.

Nyt tuli luettua nopeasti, 2 päivää meni tähän. Se on siis ihan supernopeaa minulta, jolla yhteen kirjaan menee viikkoja kuukausia. Tarina oli mielenkiintoinen ja koko ajan halusi tietää lisää- Tässä oli aika paljon erotiikkaa seksiä, ihan sama mitä AnneVee väittää! Tässäkin, kuten Pulkkisen Totta-kirjassa oli taas mummo, joka ei älyttömästi kiinnostanut, mut jaksoin sinnitellä.

Juonesta sen verran, että kirjassa on (muistaakseni) neljä kertojaa: mummo keski-ikäinen nainen, joka on luvannut tappaa miehensä altshaimeroitumisen myötä, teinityttö, joka viiltelee ja aloittaa suhteen opettajansa kanssa, kyseinen opettaja ja tämän lapsi. Jokainen kertoo vuorollaan miten elämä kulkee tuhoa kohti ja lukiessa yrittää arvailla kuka kuolee ja kuka jää henkiin. Tai ehkä minä vaan toivoin odotin, ett kaikki kuolee? Pulkkisen teksti on runollista ja maalailevaa, mikä ei oo mun henk koht suosikkia, pidän suoraviivaisemmasta kerronnassa. Mut oon aika varma, ett tulen lukemaan kaikki hänen tulevatkin teoksensa (ja Vieraan), koska osaa kirjoittaa.

Kirja oli aika vakava, mut tässä ainoo pätkä kirjasta jolle naurahdin. Kertojana Anni 6v.

Kakkasten lapset ovat tuhmia. Ja likaisia. Nuket sotketaan lumeen ja multaan ja sitten ne näyttävät Kakkasten lapsilta. Kakkasten lapsilla ei ole edes kenkiä, eikä leikkikaluja, Kakkas-lapset joutuvat käymään pankissa hakemassa ruokaa koska isä juo kaikki ruokarahat.

Usein iltaisin, salaa peiton alla, Anni itkee Kakkasten kohtaloa.

-Huora, huora, mielipuoli huora, mielipuolihuora, Sanna lallattaa ja pöllyttää Kakkas-lasta lumessa.

-Ai mikä huora? Anni kysyy.

-No tyhmä. Se on se. Sellainen  nainen. Sillä on hienot korvikset ja hame ja se vaan menee hotelliin ja hotelliin aina. Ja sille maksetaan siitä että se menee hotelliin.

-Ai.

Anni ajattelee Kreikan-matkaa. Oli kuuma ja hotellihuoneessa oli pieni jääkaappi, jääkaapissa oli ihanan kylmiä limsatölkkejä ja suklaapötyköitä. Anni kuvittelee miten huora menee hotelliin, sillä on kauniit kengät ja hame ja se istuu sohvalle ja juo kokakolaa pienestä tölkistä. Huoralla on hyvät oltavat.

9/10

19. Flora Rheta Schreiber: Sybil

(1973)

415s

Mulla on nyt kestänyt niin kauan päivittää tämä juttu, etten enää muista mitään koko kirjasta. Paitsi että se oli hyvin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoittu, jaksoin nikottelematta tämän parissa ja luin lähes tauotta. Oli kyl vaikiaa saada näinkin pitkä kirja päätökseen, kun mulla tekee jo tiukkaa 200 sivuisissakin.

Sybil kertoo tositarinan naisesta, jolla on 16 sivupersoonaa, jotka vuorollaan ottavat vallan. Kullakin persoonalla on eri nimi, ikä ja erilainen luonne. Useimmat ovat taiteellisia ja heidän piirros-/maalaustyylinsä on toisistaan poikkeava. Sybil kokee "ajan katoamista" ja pääsee viimein osaavalle psykiatrille, joka saa kaikki persoonat esiin ja esiteltyä Sybille. Syynä persoonille on hirviöäiti. Tämmönen paranemiskertomus oli kirja. Jos aihe kiinnostaa, niin tsekkaa Daniel Keyesin The minds of Billy Milligan ja Truddi Chasen When rabbit howls (molemmat mulla kesken).

Nauru kuului taas. Se kantautui kimeänä. Sybil alkoi vapista. Hän tunsi tuon naurun, mutta ei halunnut tunnustaa sitä. Tuon naurun hän oli kuullut usein Willow cornersissa. Tuo nauru oli kuulunut silloinkin, kun hänet pantiin seisomaan seinään päin. Häntä hakattiin selkään harjanvarrella. Naisen kenkä potki häntä. Tiskirättiä sullottiin hänen kurkkuunsa. Hänet sidottiin pianon jalkaan naisen soittaessa sitä pianoa. Hänen sisäänsä tungettiin esineitä, jotka sattuivat. Ja kylmää vettä häneen tungettiin. Sitten hänen oli pakko pitää se vesi sisässään. Se koski ja oli kylmää. Joka kerta tuntui edellistä pahemmalta, ja tuo nauru tuntui aina kivun ohessa. Silloinkin kun hänet suljettiin matka-arkkuun ullakolla, hän oli kuullut tuon naurun. Nauru kuului, kun hänet käskettiin viljalaariin, jolloin hän melkein tukehtui.

8/10

Tuomas Kyrö: Miniä

(2012)

122 s.

(Listan ulkopuolelta)

No niin, nyt oon lukenut kaikki kolme Mielensäpahoittaja-kirjaa, ja niiden paremmuusjärjestys on minulle aika selkeä.

1. Mielensäpahoittaja (10/10)

2. Miniä (9/10)

3. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (8/10)

Miniä on kirjoitettu eri tavalla kuin kaksi aiempaa - nimensä mukaisesti miniän näkökulmasta. Erilainen kerronta tuo tähän jotain uutta. 

Miniän odotettu, rauhallinen viikonloppu yksin kotona muuttuu joksikin aivan muuksi, kun mies soittaa Sysi-Suomesta laittavansa isän taksilla Helsinkiin. Jo appiukon kanssa kaksin pärjääminen koettelee miniän rajoja, mutta kaiken kukkuraksi lauantaiaamuna tulee yllätyssoitto töistä. Miten käy, kun ukkoa ei voi jättää yksin, vaan hänet on otettava mukaan tärkeälle työkeikalle? 

Nauroin useaan otteeseen ääneen. Kirjassa on kuitenkin ensimmäisen Mielensäpahoittajan tapaan myös ripaus vakavuutta ja surullisuutta, kun loppupuolella puhutaan lyhyesti Mielensäpahoittajan vaimon Alzheimerista.

9/10