18. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

(2007)

270 s.

Taas Mörrin suosittelema kirja, josta löytyy myös Mörrin entry.

Mikko Virtanen on suomalainen mies, joka on lapsesta asti haaveillut olevansa ruotsalainen. Hänen mielestään Ruotsi on joka suhteessa ihanteellinen maa - ruotsalainen sosiaalidemokratia pitää huolen kansalaisista, ruotsalainen empatia on ehtymätön luonnonvara, idylliset ruotsalaisperheet kasvattavat tasapainoisia yhteiskunnan jäseniä. 

Kirja kertoo siis Mikon ruotsalaisuudentavoittelusta, enempää en sano etten spoilaa.

Ennakkoon odotin Mikko Virtasen olevan vain koominen Ruotsi-fanaatikko, mutta melko pian selvisi että hän on vähän enemmän. Olin siis positiivisesti yllättynyt, että Mikko ei olekaan ihan terve :D Meno käy ennen pitkää aika hulluksi, ja sitä oli viihdyttävää lukea. Tykkäsin tästä kirjasta vähän enemmän kuin etukäteen olisin odottanut siis.

  

Jos oli Per Albin kansankodin isä, oli Tage Erlander luotettava rakentaja. Hän oli viimeiseen pisaraan kansankodin mies. Hänen kotinumeronsa 256271 oli puhelinluettelossa. Pääministerille sai soittaa jos maassa oli jotain vialla. Harvoin kenenkään tarvitsi soittaa. Minulla on numero matkapuhelimessani, siinä lukee vain "Tage", en tunne muita Tageja, ei ole muita Tageja. Soitan siihen joskus vaikeina hetkinä. Siellä vastaa Solveig Nilsson. Hän toivoo etten soittaisi niin usein.

8.5/10

42. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

(2007)
270s.

Takakansi lupaa kirjaa hervottomaksi. Se meinaa minusta sitä, että lukija nauraa ääneen. Viihdyin kyllä tämän kirjan parissa, mutta en nauranut pahemmin. Välillä oli hymyilyttäviä lauseita. Ja olihan tämän juoni aika mielenkiintoinen. Ihan ok kirja, ei tunnu ett haaskasin elämästäni noin 14 tuntia. Lukunopeus mulla siis on max 20 sivua tunnissa.

Mikko Virtanen ei ole koskaan sopeutunut olemaan suomalainen, vaan on aina pyrkinyt ruotsalaiseksi. Mikkoa harmittaa suomessa muunmuassa uutisten säänlukija, joka peittää ruhollaan ruotsin kartan. Mikko pääsee lopulta muuttamaan ruotsiin ja kansallistransuus saa väistyä.

Hän on kissaihminen. Se on selvästi hänen heikko kohtansa. Päätän käyttää sitä hyväkseni.
- Minullakin on kissa.
Se lipsahtaa minulta. Ei olisi pitänyt valehdella, ei olisi tarvinnut. Hän pitää minusta ilman kissaakin. Ja nyt on myöhäistä.
- Minkä rotuinen? hän kysyy
- Siamilainenhan se, harmaa, Putte nimeltään.
Olen suossa. Ja kaivan itseäni vielä syvemmälle.
- Haluatko nähdä sen?
Tottakai hän haluaa. Kuka nyt ei haluaisi perjantai-iltana kissaa nähdä? Hyppäämme saman tien taksiin.
Minulla on kymmenen minuuttia aikaa järjestää Putte-niminen harmaa siamilaiskissa kotiini. Sellaista palvelua ei taida löytyä keltaisilta sivuilta. Tuhosinko lupaavasti alkavan suhteen valheella, turhalla valheella?
Hyvänen aika. Minähän olen luonut henkilöllisyyden ja työhistorian tyhjästä. Yhden siamilaiskissan loihdin vaikka sängyn alle jääneistä villakoirista ja nippusiteistä.

7.5/10
Kirjaa suositteli AnneVee