(More Than Human, 1953)
211 s.
Huh, kylläpäs kesti että sain taas kokonaisen kirjan luettua! Mulla oli tuossa muutto päällä ja kaikkee, mutta toivottavasti nyt taas vähän tiheämmin päivityksiä. Tämänkertainen kirja on veljen suosittelema.
Juonesta ei pysty paljon kertomaan ilman että spoilaa koko kirjan idean. No, päähenkilöitä on varsinaisesti seitsemän, ja heillä kaikilla on jonkinlaisia erikoisia kykyjä (telekinesiaa, telepatiaa jne.). Nämä henkilöt ajautuvat yhteen ja huomaavat ryhmänä olevansa jotain erilaista.
Tämä oli mulla pitkään kesken ennenkuin sain luettua loppuun, joten päädyin lukemaan tämän heti uudelleen. Oon muutenkin sitä mieltä, että usein kirjasta saa kaiken irti vasta toisella lukukerralla. Tai ehkä se johtuu vaan mun seulasta muistista, että kirjan loppupuolella oon jo unohtanut mitä alussa tapahtui... No oli miten oli, toinen lukukerta selvensi tarinaa huomattavasti ja tykkäsin kirjasta enemmän kuin aluksi. Oli aika intensiivinen lukukokemus, henkilöihin pääsi hienosti sisälle.
Janie astui hiljaa ulos huoneesta ja pysähtyi heti kun oli päässyt äitinsä silmien ulottumattomiin. Kalpea nuori mies, jolla oli kirkkaat mustat silmät, kumartui äkkiä häntä kohti. Janie vastasi hänen tuijotukseensa. Nuoren miehen kasvoille ilmestyi hämmentynyt ilme. Hän ojensi kätensä, seisahtui ja painoi sen sitten otsalleen. Se valahti alas peittäen hänen mustat silmänsä.
"Älä koskaan tee tuota toistamiseen", Janie sanoi juuri niin lujaa että mies kuuli. Sitten hän lähti huoneesta.
"Wima", nuori mies sanoi käheällä äänellä. "Tuo lapsi on telepaatikko."
"Roskaa", Wima sanoi hajamielisesti keskittyen tuijottamaan lihavan miehen mutrusuuta. "Minä annan hänelle vitamiineja joka päivä."
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti