(2011)
335s.
Erittäin hienosti kirjoitettu kirja, joka aluksi vaikutti erittäin epäkiinnostavalle, sillä kirja oli osittain kuolevasta mummosta, eikä kuolevat mummot liikuta minua. Onneksi jossain vaiheessa kirjaan tuli mukaan henkilö, jonka tarina ja kohtalo kiinnosti enemmän ja kirjaa piti alkaa ahmia. Teksti oli aika raskasta, joten tähän tuhraantuikin pitkä aika tai siis jotain reilu viikko. Pulkkisen toinen kirja Raja odottelee minua jo, ja kunhan tästä olen toipunut niin aion sen kyllä lukea. Väliin pakko saada jotain kevyempää kirjaillisuutta vaan.
Kirjassa kertojina ovat mummo Elsa, hänen miehensä Martti, heidän tyttärensä Ella, Ellan tytär Anna, sekä Ellan hoitaja Eeva. Hahmoista oli enimmäkseen helppoa pysyä kärryillä, siis kuka milloinkin kertoi tarinaa. Ella vaikutti aika rasittavalle, muista hahmoista pidin. En tiedä menikö multa jotain ohi, kun en sitä Linda-kuviota täysin sisäistäny, ehkä joku saa kertoa tarkemmin. Mummo siis kuolee ja kertoo kolmiodraamasta 60-luvulla.
Kipu palaa miehen katseeseen. Joku toinen, vuosien päässä minusta ja minun kaltaisistani kivettää ilmeensä nähdessään kivun. Mutta minä olen minä enkä ole oppinut sellaisia tapoja. En ole oppinut, miten sanoa jollekulle kyllän jälkeen ei. Jos rakastuu kerran, avaa itsensä iäksi toiselle, antaa itsensä kokonaan. Minun käteni sanovat ei, puristuvat nyrkkiin, mutta mies avaa minut taas kerros kerrokselta.
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti