(1942)
160s.
Camus palkittiin Nobelilla 1957. Tää ei ollut mitenkään supermielenkiintoinen, mut sivuja oli onneksi vähän.
Meursault on mies, joka kirjan aluksi menee äitinsä hautajaisiin, missä ei itke. Sitten hän heilastelee Marieta, tupakoi, juo viiniä, ui ja lopulta tappaa miehen, jonka kanssa Meursaultin naapurilla on kränää. Loppupuoli kirjasta on oikeudenkäyntiä ja vankilassa kuolemantuomion odottelua.Erikoista on, miten kaikki poliisit ja oikeus (paitsi syyttäjä) suhtautuu Meursaultiin, vähän niinkuin hän ei ois tehnyt mitään väärää. Hyvä että edes vangitsemaan suostuvat.
Muutamia kysymyksiä, hieman sananvaihtoa asianajajani kanssa, ja kuulustelut olivat päättyneet. Asiani kulki kulkuaan, niin kuin tuomari itsekin sanoi. Joskus keskustelun ollessa yleisluontoista minutkin otettiin siihen mukaan. Aloin hengittää. Kukaan ei noina hetkinä ollut minulle ilkeä. Kaikki oli niin luonnollista, niin hyvin järjestettyä ja niin maltillisesti esitettyä, että minulle tuli sellainen naurettava tunne, kuin olisin ollut "perheen jäsen". Ja niiden yhdentoista kuukauden jälkeen, minkä tuota tutkintaa kesti, voin sanoa melkein kummastelleeni, että minua oli milloinkaan mikään muu ihahduttanut kuin nuo harvinaiset hetket, kun tuomari saatteli minua ovelleen ja taputti minua olkapäälle sanoen sydämmellisen näköisenä: "Asia on tältä päivältä lopussa, herra Antikristus".
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti